Siirry sisältöön »
  • Tekstikoko
  • Pienennä tekstin kokoa
  • Suurenna tekstin kokoa
Sivukartta
 
 

Ajankohtaista

Lasten liikunnan kohdeavustus nyt haettavana

10.10.2023

Lasten liikunnan kohdeavustus nyt haettavana

Kunnanhallitus on varannut määrärahan myönnettäväksi kohdennetuille liikkumisryhmille sellaisille lapsille ja nuorille, jotka ovat normaalin liikuntaseuratoiminnan ulkopuolella.

Kunnanhallitus on varannut määrärahan myönnettäväksi kohdennetuille liikkumisryhmille sellaisille lapsille ja nuorille, jotka ovat normaalin liikuntaseuratoiminnan ulkopuolella.
 
 Avustusta myönnetään toteutuneen toiminnan mukaan 50 euroa/lapsi tai nuori,
kun he ovat olleet syksyn 2023 aikana yhteensä viidessä liikuntaharrastuskerrassa/lapsi tai nuori.

Yhteensä avustusta on varattu tätä tarkoitusta varten 1 600 euroa.

 Avustus varataan ensisijaisesti niille lapsille ja nuorille, jotka eivät ole mukana seuratoiminnassa,  mutta muutkin voivat osallistua.

Avustus vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunnan harrastustoiminnan järjestämiseen avataan yhdistysten haettavaksi syyskaudella 2023.

Avustushakemus aukeaa tästä