Hukkakaura

Hukkakaura aiheuttaa jopa miljoonien eurojen tappiot vuosittain mm. torjunnan kustannuksina ja sadon heikentyneenä laatuna. Suomessa on voimassa laki hukkakauran torjunnasta ja lain tarkoituksena on torjua hukkakauraa ja estää sen leviäminen.

Hukkakauran torjunta- ja ilmoittamisvelvollisuus

Laki hukkakauran torjunnasta (185/2002) velvoittaa:

  • viljelmän tai sen läheisyydessä sijaitsevien alueiden haltijoiden huolehtimaan sellaisten toimenpiteiden suorittamisesta, joilla estetään hukkakauran esiintyminen ja leviäminen
  • jokaisen joka tietää tai epäilee, että hänen hallitsemallaan alueella on hukkakauraesiintymä, josta ei ole aikaisemmin tehty ilmoitusta valvontaviranomaiselle, on ilmoitettava esiintymästä viipymättä alueen sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle.

Hukkakaurattomuustarkastus

Jos tilalla ei enää ole hukkakauraa havaittu, voi tila pyytää hukkakaurattomuustarkastusta kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta päätukihaussa peruslohkolomakkeella 102A. Lomakkeelle merkitään hukkakauratilanteeksi 2(=ei hukkakauraa, tilaa tarkastuksen). Tarkastusta voi myös pyytää vapaamuotoisella hakemuksella 31. päivään toukokuuta mennessä. Hukkakaurattomuustarkastus tehdään peruslohkoittain kesällä, hukkakauran ollessa röyhyllä, kahtena peräkkäisenä vuotena. Jos hukkakauraa ei havaita, lohko vapautuu rekisteristä.

Hukkakaurattomuustarkastusta ei voida suorittaa jos:

  • peruslohkolla viljellään kauraa, rypsiä, rapsia, sinappia, ruista, kuminaa tai perunaa
  • lohko on nurmella tai kesannolla
  • lohkolla on torjuttu hukkakauraa (huom myös käsin kitkentä on hukkakauran torjuntaa)
  • lohko on niitetty tai pahoin lakoutunut

Lähde: evira/hukkakaura

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Facebook