Siirry sisältöön »
  • Tekstikoko
  • Pienennä tekstin kokoa
  • Suurenna tekstin kokoa
Sivukartta
 
 

Vanhus- ja vammaisneuvosto

Vanhus- ja vammaisneuvoston toiminta

Vehmaan vanhus- ja vammaisneuvosto on perustettu vuonna 2009. Se toimii kunnanhallituksen hyväksymän toimintamallin mukaisesti yhteistyöelimenä, jonka tehtävänä on edistää viranomaisten, ikääntyneiden asukkaiden sekä eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen välistä yhteistoimintaa. Lisäksi neuvosto tukee ikääntyneiden osallistumista ja vaikuttamista kunnalliseen päätöksentekoon.

Vanhusneuvoston toiminta perustuu kuntalain säädöksiin, jotka tulivat voimaan 1.5.2015 ja virallisesti 1.6.2017 siirtymäsäännöksen mukaisesti. Neuvosto on noudattanut toiminnassaan näitä periaatteita jo ennen säädösten voimaantuloa.

Vuonna 2024 Vehmaan kunnanhallitus päätti, että vanhusneuvoston jäsenille maksetaan kokouspalkkiot. Tämän päätöksen myötä jäsenet asetettiin yhdenvertaiseen asemaan muiden kuntien vastaavien neuvostojen kanssa, joissa kokouspalkkiot ovat olleet käytäntönä. Palkkiokäytäntö tukee vanhusneuvoston arvostuksen vahvistamista ja toiminnan jatkuvuutta.

Nykyinen vanhusneuvosto koostuu Vehmaan kunnan, seurakunnan ja paikallisten eläkeläisjärjestöjen edustajista.


Vaikuttamistoimielimet Vehmaan kunnassa

Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa väestöryhmän vaikuttamis- ja kuulemiskanavia. Ne eivät ole kuntalain 30 §:ssä tarkoitettuja kunnan toimielimiä, eivätkä siten kunnan viranomaisia. Niiden jäsenet ja varajäsenet eivät myöskään ole luottamushenkilöitä, eivätkä näin ollen toimi virkavastuulla. Vaikuttamistoimielimille ei voida hallintosäännöllä antaa toimivaltaa tehdä hallintopäätöksiä. Vaikuttamistoimielimet osallistuvat päätöksentekoon aloitteilla ja lausunnoilla. 

Vaikuttamistoimielinten toimikausi vastaa kunnanhallituksen toimikautta. Kunnanhallitus asettaa nuorisovaltuuston, vanhus- ja vammaisneuvoston valtuustokausittain ja hyväksyy niille toimintasäännön, jossa todetaan tehtävät, jäsenten lukumäärä ja valintatapa, toimikausi, erottaminen kesken toimikauden, kokous- ja toimintakäytännöt, puheenjohtajan valinta, sihteerin tehtävien hoitaminen, toimintasuunnitelman laaminen ja toimintakertomuksen antaminen sekä yhteistyö vastaavien vaikuttamistoimielimien kanssa.

Vehmaan kunnassa toimii kaksi vaikuttamistoimielintä, jotka ovat vanhus- ja vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto.

Pöytäkirjat





      Jäsenet

       
      Marjo Lehtonen, puheenjohtajaRitva Seppälä, varapuheenjohtajaRaija-Liisa LapilaJuha RannanperäTuija SuominenTaina VuorioMirva AhalaKauko Fagerström
       

      Kuvagalleria

       
       

      Vapaaehtoistyö

      Vanhusneuvoston toiminnassa tärkeää roolia esittävät vapaaehtoiset toimijat. Ilman heidän pyyteetöntä apuaan neuvosto tuskin pystyisi toimimaan nykyisessä laajuudessaan. Neuvosto on yhdessä Vakka-Suomen kansalaisopiston kanssa kouluttanut väkeä mukaan työskentelemään vehmaalaisten vanhusten apuna. He toimivat kerhojen ja tapahtumien vetäjinä ja avustajina. Sen lisäksi yksinään kotona asuvat vanhukset ovat saaneet avukseen henkilön käymään kanssaan kaupassa, ulkoilemassa ja muuten vain olemaan seurana yksinäisille.

      Runsaan 20 avustajan määrästä huolimatta, tällä hetkellä olisi tarvetta uusille vapaaehtoisille. Näitä tarvittaisiin ystävänpalveluun ja oman toimintaryhmän muodostamiseen kirkonkylän palvelukotiin.

      Toiminta 2009-2015

       
      KokouksiaAloitteitaYleisötilaisuuksiaKampanjoitaAnnetut lahjoituksetSaadut lahjoitukset
      • Johannes Lahtisen perikunnan lahjoitus syyskuussa 2012
      • Ystävänpäiväjuhlan tuotosta puolet lahjoitettu vanhusneuvostolle keväällä 2014
      • Painohallintaryhmä lahjoitus vanhusten ilahduttamiseksi vuonna 2015
      • Vanhusneuvoston yleisötilaisuuksien kahvi- ja ruokatarjoiluaineet on saatu lahjoituksina ja tarjoilun ovat hoitaneet neuvoston vapaaehtoiset.
       

      Toni Koistinen
      Nuorisotyöntekijä
      puh. 040 357 5565