Ajankohtaista
08.04.2026
Lohkotietojen ilmoittaminen on nyt mahdollista Vipu-palvelussa
Lohkotiedot, kuten peruslohkojen yhdistämiset, jaot ja uusien lohkojen perustamiset ovat nyt mahdollista. Peltotukien haku 2026 päättyy tavallista aiemmin, jo 9.6.2026!
Vipu-palvelussa avautui 7.4.2026 peruslohkomuutosten tekeminen ja samalla avautui myös mahdollisuus ilmoittaa kasvulohkotietoja lohkoille. Varsinaisen tukihakemuksen pääsee täyttämään ja lähettämään vasta 28.4.2026 ja tällöin avautuu myös Vipuneuvojan tarkisteet. Aiemmin peltotukien haku on päättynyt kesäkuun puolessa välissä, mutta tänä vuonna tukihakemuksen viimeinen mahdollinen jättöpäivä on jo 9.6.2026.
Mahdolliset peruslohkomuutokset tulisi tehdä ennen tukien hakua ja kasvulohkojen ilmoittamista, koska jos lohkolle on ilmoitettu yksikin kasvulohko, estää se peruslohkomuutosten tekemisen. Näin toimimalla varmistat, että sinulla on käytössäsi ajantasaisimmat pinta-alat. Rajakorjaukset lähtevät kuntaan käsiteltäväksi vasta peltotukihaun lähettämisen yhteydessä, eli 28.4. jälkeen.
Suurinpana muutoksena aiempiin vuosiin peltotukihaussa on se, että Valumavesien hallinta -toimenpiteen ilmoitus siirtyy syysilmoitukselta peltotukihaulle. Jos et voi suorittaa toimenpidettä koko lohkolle, tulee peruslohko jakaa kasvulohkoihin toimenpidelohkojen mukaisesti, vaikka viljelisit samaa kasvia koko alalla. Toimenpiteen ilmoittaminen aiemmin mahdollistaa myös toimenpiteestä maksamisen jo ennakon yhteydessä.
Jos pienikin epävarmuus iskee lohkomuutoksia tehdessä tai tukihakemusta täyttäessä ole yhteydessä maaseututoimeen!


![Logo [Vehmaan kunta]](client/vehmaa/images/logo-yellow-smaller.png)




