Ajankohtaista
07.05.2025
Vehmaa pitää huolta tiluksistaan – useita kunnostustöitä käynnissä
Vehmaan kunnassa tehdään parhaillaan useita kiinteistöjen ja alueiden kunnossapito- ja parannustöitä. Vehmaa pyrkii pitämään jatkuvasti huolta kunnan rakennuksista, pihoista ja virkistysalueista – pienin ja suurin toimin.
Vehmaa pitää huolta tiluksistaan – useita kunnostustöitä käynnissä
Vehmaan kunta tekee jatkuvasti töitä sen eteen, että rakennukset, piha-alueet ja liikuntapaikat pysyvät turvallisina, ajanmukaisina ja käyttäjiään palvelevina. Touko–kesäkuussa työn alla on Vinkkilän paloaseman kattoremontti, Seuralan pururadalla operoidaan myös, jotta rata olisi entistä turvallisempi ja houkuttelevampi. Himoisten rannassa on käynnissä ränsistyneen tanssilavan purkaminen. Jo aiemmin keväällä saunarantaan valmistui uusi laituri kulkusiltoineen.
Vehmaan Kirkonkylän varhaiskasvatuskeskuksessa toteutetaan kesän aikana punaisessa rakennuksessa yläkertaan sosiaalitilat sekä työhuone, mikäli valtuusto hyväksyy lisämäärärahan. Ratkaisuilla pyritään varmistamaan päiväkodin ja esikoulun tilaratkaisuja pitkäjänteisesti. Päiväkodin toiminta siirretään kesän ajaksi väistötiloihin Vehmaan koululle. Tämä mahdollistaa myös huonokuntoisen piharakennuksen purkamisen turvallisesti kesäkuukausien aikana.
Kohennustoimilla pyritään varmistamaan palveluiden laatua ja rakennetaan elinvoimaista Vehmaata. – Remontteja on käynnissä ja käynnistetään ympäri kuntaa, jotta niin työskentely, harrastaminen, asuminen kuin yrittäminenkin Vehmaalla olisi kaikille viihtyisää ja turvallista myös jatkossa, sanoo kunnanjohtaja Anna Kaskinen.
Lisätietoja:
Kehittyvä Vehmaa
Kunnanjohtaja Anna Kaskinen
p. 050 386 6142
anna.kaskinen@vehmaa.fi
Remontit ja tekninen toteutus
Tekninen johtaja Antti Heinonen
p. 044 739 3787
antti.heinonen@vehmaa.fi